sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Juhlien suosikki: pienet porkkananeliöt

Siskon pyynnöstä leivoin vielä valmistujaisia edeltävänä iltana porkkanakakkua tai piirakkaa, kuka nyt mitenkin tahtoo asian sanoa. Leikattiin kakusta pieniä neliöitä juhlapöytään ikään kuin sormisyötäviksi. Herkulliseen kuorrutteeseen tuli uutta twistiä appelsiininkuoresta. Toiset tykkäsi ja toiset ei. Itse tykkäsin valtavan paljon! Porkkanakakku tehtiin tällä kertaa Arlan ohjeen mukaan. 


Porkkanakakku appelsiinitwistillä

  • 300g porkkanoita
  • 100g voita
  • 4 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl jauhettua kardemummaa tai kanelia
Kuorrutus

  • 50 voita
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 1/2 dl tomusokeria
  • 1 appelsiinin raastettu kuori
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sulata voi. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita mukaan porkkanaraaste ja voi. 

Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kardemumma keskenään ja sekoita sen jälkeen taikinan joukkoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista kakkua keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna kakun jäähtyä.

Sulata kuorrutusta varten voi ja anna sen jäähtyä. Sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja appelsiinin kuori tasaiseksi massaksi voin kanssa. Levitä kuorrutus kakun päälle ja anna sen jähmettyä kunnolla jääkaapissa ennen tarjoilua. Leikkaa kakku ruuduiksi, aseta tarjolle ja herkuttele! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti