
Perjantaina tein paleoleipää, joka ei siis sisällä gluteenia, viljoja, maitotuotteita, sokeria eikä hiivaa. Lisäksi leipä on hyvin proteiini-rasva-pitoinen. Paleoleipä sopii mainiosti myös keliaakikoille!
Leipään tarvitset:
- n. 1 dl kookosjauhoja
- n. 3 dl mantelijauhoja
- 0,5 dl rouhittuja chia-siemeniä tai pellavansiemeniä
- 5 kananmunaa
- 1/4 tl suolaa
- 4 rkl kookosöljyä
- 1 rkl omenaviinietikkaa
- 1/2 tl ruokasoodaa

Yhdistä kuivat ja märät ainekset keskenään. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun n. 19 x 9 cm uunivuokaan ja tasoita taikinan pinta.

Paista 180 asteessa 40-50 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista.

Kuten ohjeesta voi nähdäkin niin leivästä tulee aika tiivistä, koska taikina ei juuri nestettä sisällä. Suosittelen kokeilemaan ohjetta niin, että lisäät hieman esim. vettä taikinaan. Leivästä tosin tuli todella hyvää näinkin. Parhaimmillaan leipä on seuraavana päivänä oltuaan yön yli jääkaapissa. Aivan loistavaa siitä saa ensin mirottamalla hetken ja lisäämällä päälle avocadoa, nams <3
Alkuperäinen ohje: healthextremist.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti